Euroopan parlamentti hyväksyi viime viikolla islamistisen soluttautumisen ja Muslimiveljeskunnan verkoston vaikutusvallan torjumista koskevan päätöslauselman äänin 381–167. Erittäin hyvä niin
Suomen kohdalla tuloksessa oli kuitenkin synkkä sivujuonne. Mepeistämme kahdeksan vastusti ja vain kuusi kannatti päätöslauselmaa, pisteet toki heille! Vastustaneiden ratkaisua on vaikea ymmärtää. Vain Suomen ja Espanjan äänestäneiden meppien enemmistö vastusti päätöslauselmaa.
Kirjoitin poliittisesta islamista ja Muslimiveljeskunnasta selvityksen jo vuonna 2013 asuessani Turkissa. Aiheeseen perehtyminen ei antanut silloin aihetta sinisilmäisyyteen. Vielä vähemmän siihen on aihetta nyt.
Vuonna 1928 Egyptissä perustetun Muslimiveljeskunnan tavoitteena on yhteiskunta, jota ohjaa islamilainen laki (sharia). Sen historiaan kuuluu salainen puolisotilaallinen organisaatio ja poliittisia murhia. Esimerkiksi veljeskunnan jäsen murhasi Egyptin pääministeri Mahmud al-Nuqrashin vuonna 1948 ja islamistinen al-Jihad-ryhmä presidentti Anwar Sadatin vuonna 1981. Myös Sadatin murhaajien ajatteluun vaikutti veljeskunnan ideologi Sayyid Qutb.
Vuonna 1966 teloitetun Qutbin mukaan yhteiskunnan tuli perustua Jumalan lakiin, ei ihmisten säätämään järjestykseen. Hänen kirjoituksensa vaikuttivat mm. Osama bin Ladeniin ja al-Qaidaan. Qutbin vallankumouksellisen islamismin yhdistyminen salafistisiin ja wahhabilaisiin oppeihin oli yksi al-Qaidan ja myöhemmin ISISin jihadistisen ajattelun rakennusaineista.
Muslimiveljeskunta on julkisesti vastustanut al-Qaidaa ja ilmoittanut torjuvansa Qutbin väkivaltaan yhdistettyjä tulkintoja. Silti se julkaisee edelleen hänen kirjoituksiaan ja kunnioittaa häntä marttyyrina. Qutbin ajatukset eivät siis ole vain veljeskunnan menneisyyttä.
Terroristijärjestö Hamasin yhteys Muslimiveljeskuntaan on vielä suorempi ja molemminpuolinen. Hamas määritteli itsensä vuoden 1988 perustamisasiakirjassaan veljeskunnan palestiinalaiseksi haaraksi. Veljeskunnan puolelta tukea osoitti esimerkiksi johtaja Mahmoud Hussein, joka vuonna 2024 onnitteli Hamasin uutta johtajaa valinnasta ja kehotti ryhmittymään hänen taakseen.
Kuten tiedetään, Hamasin vuoden 1988 perustamisasiakirja sisältää avointa juutalaisvihaa. Järjestön myöhempään toimintaan ovat kuuluneet siviilien surmaaminen ja panttivankien ottaminen. Hamasin tukeminen ei oikein sovi yhteen sen kanssa, että veljeskunta olisi sanoutunut irti islamistisesta väkivallasta.
Tämän Muslimiveljeskunnan edustaman islamistisen ideologian ja sitä levittävien verkostojen vaikutusvallan torjumiseksi EPP teki aloitteensa. Tavoitteena oli suojata demokratiaa ja perusoikeuksia, valvoa EU:n rahavirtoja sekä lisätä veljeskuntaan liittyviä henkilöitä ja järjestöjä terroristilistalle, jos siihen on lain mukaiset perusteet.
Päätöslauselmaa vastustanut S&D-ryhmä kuvasi aloitetta pelon ja vihan ruokkimiseksi. Vihreät/EFA-ryhmän puheenvuorossa sitä syytettiin islamofobian ja muukalaisvihan levittämisestä, vasemmistoryhmän puheenvuorossa salaliittoteorioiden ruokkimisesta.
Muslimiveljeskunnan dokumentoidusta historiasta, ideologiasta ja terrorismiyhteyksistä puhuminen ei kuitenkaan ole mitään näistä. Konkreettisia väitteitä voi kiistää näyttöön nojaten. Pelkkä leimaaminen ei niitä kumoa.
Liikettä on arvioitava sen tekojen ja yhteyksien perusteella. Muslimiveljeskunnan osallistuminen puoluepolitiikkaan ei pyyhi pois sen historiaa tai terrorismiyhteyksiä.
Hedelmistään puu tunnetaan, kuten sanotaan. Muslimiveljeskunnan hedelmät ovat olleet pian vuosisadan ajan nähtävillä ja kovin ovat mätiä olleet.

