Suomi on pitkään nähty maana, jossa sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat vahvoja ja aidosti suojattuja perusoikeuksia. Jo pelkkä vuosia kestänyt oikeusprosessi on rapauttanut uskoa tähän sekä herättänyt huolta näiden oikeuksien kaventumisesta Suomessa. Nyt annettu tuomio vahvistaa tätä huolta entisestään.
Luin KKO:n päätöksen läpi kokonaisuudessaan enkä voi kuin hämmästellä tuomiota. Suosittelen tutustumaan siihen sekä erityisesti vapauttavan päätöksen kannalla olleen KKO:n esittelijä Marja Reijonen-Schofieldin mietintöön. Se tuo selkeästi esiin tuomion keskeiset ongelmakohdat.
Sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamisen arvioinnissa keskeistä on tarkastella lausumien asiayhteyttä kokonaisuutena. Arvioinnissa on huomioitava, missä ja milloin teksti on julkaistu, kenelle se on suunnattu ja liittyykö se yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samoin olennaista on arvioida, voidaanko lausumia pitää suorana tai epäsuorana kehotuksena väkivaltaan tai väkivallan, vihan tai suvaitsemattomuuden oikeuttamisperusteena.
Päivi Räsäsen kirjoitus on alun perin vuodelta 2004 ja suunnattu rajatulle yleisölle. Se nousi laajaan julkisuuteen vasta, kun valtakunnansyyttäjän päätös esitutkinnan aloittamisesta vuonna 2019 teki siitä valtakunnallisen keskustelun kohteen. Kirjoituksen myöhempi (4.11.2019 ja 21.2.2020) julkaiseminen, johon nyt tullut tuomio perustuu, oli reaktio valtakunnansyyttäjän päätökselle. Tarkoituksena oli syytöksen vuoksi tuoda teksti avoimesti arvioitavaksi, ei levittää vihaa tai solvata. On vaikea nähdä tätä muuna kuin yrityksenä puolustautua.
Arvioinnissa olisi tullut tarkastella kirjoitusta kokonaisuutena. Tällöin olisi huomioitava myös ne kohdat, joissa Räsänen korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa. Vaikka moni kokisi tekstin loukkaavana, siitä ei seuraa, että sen tarkoitus olisi ollut loukata tai lietsoa vihaa. Juuri tällaisissa tulkinnanvaraisissa tilanteissa rikosoikeuden käytössä tulisi olla erityisen pidättyväinen.
Tapauksessa on kyse laajaa yhteiskunnallista kiinnostusta herättävästä keskustelusta, jolloin sanan- ja uskonnonvapauden rajoittamiseen tulisi suhtautua erityisen pidättyvästi. Jos perinteiset moraalikäsitykset tulkitaan rikosoikeudellisesti rangaistaviksi, vaarana on julkisen keskustelun yksipuolistuminen
Raamattukäräjillä ei ole kysymys vain yksittäisestä tapauksesta. Taustalla on myös laajempi kysymys siitä, kuinka laajasti yhteiskunnassamme sallitaan vakaumusten ilmaiseminen. Moni suomalainen pohjaa yhä vakaumuksensa klassisen kristinuskon oppiin, minäkin. Tuleeko näin ajattelevien joko muuttaa vakaumustaan nyt ja jatkossa aina ajan virtausten mukaan tai vaihtoehtoisesti vaieta? Entä mitä tehdään kaikille niille julkaisuille (myös vuosikymmenten takaisille), jotka sisältävät klassisen kristillisen opin mukaista tekstiä?
Eilinen KKO:n päätös merkitsee käännekohtaa suomalaisessa oikeuskäytännössä. Eikä suunta ole hyvä. Tämä tuomio ei ole vain yksittäinen ratkaisu, vaan se koskettaa laajemmin sitä, miten Suomessa ymmärretään sanan- ja uskonnonvapauden rajat.
Tuomio hämmentää, järkyttää ja herättää hyvin ymmärrettävästi vakavaa huolta monen mielessä.
26.3.2026 oli surullinen ja synkkä päivä Suomen oikeuslaitoksen historiassa.