[Teksti julkaistu Turun Sanomissa 7.2.2021]

Hiljattain julkaistu selvitys (Keväjärvi, Lindholm ja Reiman 2020) omaishoitajien hyvinvoinnista ja tarpeista on edellisen osalta karua luettavaa. Selvitykseen haastatellut omaishoitajat kokevat tulleensa laiminlyödyiksi, väärinymmärretyiksi, ja elävänsä sekä henkisessä että taloudellisessa epätoivossa. ”Älkää ruvetko omaishoitajaksi. Ei makseta mitään, menetätte järkenne ja elämänne.”, toteaa eräs omaishoitaja haastattelussaan (Keväjärvi ym. 2020, 17).

Samanaikaisesti omaishoitoon panostaminen on kuulunut sekä edellisen että nykyisen hallituksen kärkihankkeisiin. Lakia omaishoidon tuesta (937/2005) päivitettiin viimeksi Juha Sipilän hallituksen toimesta vuonna 2016. Kärkihankkeista ja päivitetyistä lakipykälistä huolimatta omaishoidon asemassa, omaishoitajien jaksamisessa, ja yhteiskunnan asenteessa omaishoitoa kohtaan vaikuttaa yhä edelleen olevan parannettavaa. Vaikka jokainen omaishoitaja ei voikaan pahoin, on selvää, että matka sanoista käytännön tekoihin on vielä kesken.

Omaishoitoon kannattaa panostaa, sillä se on hyödyksi niin yksilölle kuin yhteiskunnalle. Omaisesta huolehtiminen on itsessään arvokasta työtä, ja lisäksi sen myötä monella iäkkäällä tai vammautuneella henkilöllä on mahdollisuus asua turvallisesti kotona pidempään. Yhteiskunnalle omaishoito on hyödyksi mm. selkeästi muita hoitomuotoja edullisempana vaihtoehtona. Ilman omaishoitoa yksin vanhustenhoitoon kuluisi vuosittain yli kolme miljardia euroa enemmän (Keväjärvi ym. 2020). Väestörakenteen muutoksen myötä mm. vanhuspalveluiden tarve kasvaa tulevina vuosikymmeninä entisestään. Omaishoito voikin hyvin hoidettuna olla yksi vastaus siihen, miten kykenemme tuohon tarpeeseen vastaamaan.

Näitä hyötyjä ei kuitenkaan saavuteta ilman hyvinvoivia ja terveitä omaishoitajia. Omaishoidon suurimpina kipukohtina pidetään avun ja tuen puutetta, henkistä ja fyysistä uupumusta sekä sosiaalisten verkostojen riittämättömyyttä (Shemeikka ym. 2019). Näihin haasteisiin on onneksi myös ratkaisuja. Ensinnäkin omaishoitajien lakisääteisten vapaiden käyttöä on lisättävä nykyisestä. Tällä hetkellä vain hieman yli puolet omaishoitajista käyttää vapaitaan (2-3 vrk/kk). Tähän on usein syynä hoidettavalle räätälöidyn sijaishoidon löytymisen ja saatavuuden niukkuus. Kunnan on kuitenkin mahdollista vastata tähän kehittämällä mm. koti- ja perhehoitoa. Toiseksi, omaishoitajien osaamisesta ja terveydestä on huolehdittava riittävin ja säännöllisin koulutuksin, kyselyin ja tarkastuksin. Erityisesti uusien omaishoitajien koulutukseen ja tukeen sekä hoitopaikkana toimivan kodin olosuhteisiin on kiinnitettävä huomiota. Kolmanneksi, hoitotukipäätösten tulee syntyä nopeammin ja tiedonhaussa on suosittava ns. yhden luukun palveluita. Omaishoitotilanteen tunnistamista tulee lisäksi helpottaa yleistä tietoisuutta lisäämällä. Tällä on vahva ennaltaehkäisevä vaikutus omaishoitajien hyvinvointiin ja jaksamiseen tulevaisuudessa.

Uskon jokaisen pitävän omaishoitoa arvokkaana työnä. Tällä hetkellä tämä arvostus näkyy kuitenkin liian usein vain kauniiden ajatusten ja teoreettisten linjausten muodossa. On aika siirtää nämä ajatukset ja sanat käytännön ratkaisuiksi. Korjataan omaishoitoa vaivaavat käytännön haasteet, ja huolehditaan omaishoitajien hyvinvoinnista ja jaksamisesta, jotta he vastaavasti kykenevät huolehtimaan omaisistaan. Tästä hyötyy sekä yksilö että yhteiskunta, ja vain tällä tavoin kykenemme osoittamaan, että todella arvostamme omaishoitoa ja -hoitajia.

Tommi Terä
puheenjohtaja
Turun kristillisdemokraatit