Tampereella menee lujaa, Helsingissä ollaan huolissaan kehityksestä ja Turkua ei mainita Helsingin Sanomien artikkelissa ollenkaan. Emme saa sulkea tältä silmiämme. Turku ja Varsinais-Suomi ovat jääneet muiden jalkoihin. Päätöksentekomme on ollut jo pitkään hidasta ja poukkoilevaa, meiltä on uupunut ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta, ja olemme ikään kuin ajelehtineet aavalla merellä vailla selkeää päämäärää.

On esimerkiksi paljon keskustelua herättäneestä joukkoliikenneuudistuksesta mitä mieltä tahansa, on päätösten tekemättömyys sen suhteen käsittämätöntä. Ensimmäinen pikaraitiotie-selvitys julkaistiin Turussa vuonna 2002, yhtä aikaa Tampereen kanssa. Tampere eteni määrätietoisesti, teki jatkoselvitykset ja -suunnitelmat sekä niiden pohjalta päätökset, ja rakensi raitiotien. Tampereen raitiotien toisen vaiheen arvioitu valmistumisaika on vuonna 2024, joskin aikataulusta ollaan tällä hetkellä edellä (etuajassa ja alta budjetoidun eteni ja valmistui myös Tampereen raitiotien 1. vaihe).

Samaan aikaan Turussa "juhlitaan" ensimmäisen selvityksen 20-vuotispäiviä edelleen lähtöpisteessä seisten. Selvityksiä on vuosien aikana tehty monta, ja ne toki etenevät nyt edes jossain määrin konkreettisten asioiden äärellä, mutta mahdollisia toteuttamispäätöksiä saamme odotella vielä vähintään muutaman vuoden. Tehdessämme sitten reilun 20 vuoden(!) pohdinnan jälkeen ensimmäisen konkreettisen päätöksen (tällä hetkellä arvioitu aika tälle on 2024-2025), on Tampereelle jo rakennettu (väh.) kaksi ratikkalinjaa. Jos tämä on päätöksentekomme tahti, ei muiden jalkoihin jäämistä tarvitse ihmetellä.

Raitiotie on toki vain yksi, mutta hyvin konkreettinen esimerkki Tampereen ja Turun eroista päätöksenteon tehokkuuden suhteen. Tampereen keskustan korkea rakentaminen hotelleineen ja monitoimihalleineen ihastuttaa ja on toinen hyvä tapausesimerkki. Turun keskustaan ei toki korkea rakentaminen sovi, mutta kovin hidasta se on ollut muuallakin kaupungissamme. Useista tornitalo-ehdotuksista on päätös toisensa jälkeen napsittu pois kerroksia, ja lopulta olemme jälleen yhden uuden, geneerisen ja monotonisen 6-8 -kerroksisen pistetaloalueen äärellä. Uusien ja ennakkoluulottomien sijaan luomme alueita, joita voi bongata jokaisesta muustakin suomalaisesta kaupungista. (Harppuunakorttelin suuntaan pieni hyväksyvä nyökkäys; korttelin taloissa on jotain hyvällä tavalla normaalista poikkeavaa.)

Kysymys ei kuitenkaan lopulta ole yksittäisistä hankkeista, vaan Turun ja Varsinais-Suomen yleisestä habituksesta. Onko meillä selkeä visio, strategia ja suunnitelma tulevaisuudellemme? Missä olemme vuonna 2050? Mitkä ovat nykyiset vahvuutemme ja miten kehitämme niitä edelleen? Entä mitkä ovat haasteemme, miten vastaamme niihin ja teemme niistä vahvuuksiamme?

Haluammeko todella olla edelläkävijä ja Suomen merkittävin kaupunki, kaupunkiseutu ja maakunta? Kuulostaako tällaisen tavoittelu utopialta? Jos kuulostaa, niin se on jo osa ongelmaa. En nimittäin usko, että se kuulostaa utopialta Tampereella, Tampereen kaupunkiseudulla tai yleisemmin Pirkanmaalla.

Meiltä kyllä löytyy arkistojen kätköistä asiakirjoja, mutta löytyykö meiltä kunnianhimoa ja uskoa siihen, että meistä tulee edelläkävijöitä ja maamme merkittävin maakunta? Olemmehan sitä jo olleet, miksemme olisi jälleen? Ainakin meidän tulee sitä tavoitella, sillä tavoitellessamme täydellistä yllämme vähintäänkin erittäin hyvään.

Jos toimintamme nimittäin pysyy samana, eivät tuloksetkaan muuksi muutu. Tunnin junan suhteen uskallan toivoa, että eteneminen jatkuu, mutta senkin yllä on toisinaan ollut tummia pilviä. Entä miten käy lähijunaliikenteen? Olemmeko tehokkaita vai ajammeko aikailullamme esimerkiksi juuri perustetun Suomen Lähijunat Oy:n siirtämään visionsa muualle? Nämä kaikki päätökset vaikuttavat mm. maakunnan vetovoimaan, elinkeinoelämään ja työllisyystilanteeseen sekä maakuntalaisten hyvinvointiin.

Tämän tekstin tarkoitus ei ole masentaa, vaan herätellä. Saamme asua ja elää Suomen syntysijoilla, maamme kulttuurin ja sivistyksen lähteillä. Meillä on syytä olla ylpeitä pitkästä historiastamme ja sen aikaisista monista saavutuksista. Emme kuitenkaan ole mikään open air -museo, vaan elämää henkivä ja pirskahteleva kaupunki. Meidän on pidettävä yllä sitä ennakkoluulottomuutta ja kunnianhimoa, joilla historiamme hienoihin saavutuksiin on aiemmin ylletty, ja tavoiteltava uusia suuria saavutuksia ja merkkipaaluja, joista niin me kuin tulevaisuuden turkulaiset ja varsinaissuomalaiset saavat tuntea ylpeyttä.

Ei siis seurata, vaan kuljetaan edellä. Ei apinoida, vaan ollaan rohkeasti edelläkävijöitä.